Huoh, ihan ku kaikki riistettäis käsistä. Haluisin vaan sanoo sille yhelle ne pari kaunista sanaa, mut en uskaltais! Mul on täl hetkellä sellai fiilis että mut olis petetty, niinku mut onkin. En pysty luottaa enää kehenkää, koska sekin kehen luotin lähti... Eikä koskaan enää palaa... Ja sekin on vaan mun syy, syylisyyden tunne on kokoajan mussa kiinni! Haluisin vaan elää siinä hetkessä vielä hetken...
Nyt kun mulla ei oo enään mitään, ajatukset on ollu kaikessa mitä en haluis ajatella. Itsemurha on joskus tullu mun mielee.. ei oo oikeesti helppoo menettää jotain todella rakasta ihmistä. Miten ihmiset voi olla niin kaksnaamasii? Ne on eka jotain niin rakkaita ja tärkeitä, mut sitten ne ykskaks ei ookkaa enää täällä meijän keskuudessa. En voi ymmärtää, haluisin ymmärtää... mut se on mahotonta... Mä en voi luottaa kenenkää, en ees itteeni...
Masennus voi olla tällä hetkellä tuttu juttu mulle. En haluis myöntää sitä kellekkää, mut tää asia on vaan pakko sanoo. Se on vaikeeta sanoo äänee, mut jostain mun on pakko lähtee.. En myönnä ettenkö haluis tehä jotain pahaa itelleni, koska oon aiheuttanu elämän loppumisen jollekin...
Kiitos elämästä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti